virtuaalihevonen - a sim horse
Wrangler Feig
Nimi, lempinimi - Wrangler Feig, Veikka
Rotu, sukupuoli - Englantilainen täysiverinen, ruuna Syntynyt - 20.01.2012, 8v (täyttänyt 3v 20.08.2012) Säkä, väri - 158cm, tummanruunikko |
Rekisterinumero - VH13-006-0139
Kasvattaja - Farleigh Acres USA Omistaja - Resse VRL-12949 Koulutustaso - ko heB, re 70cm, me 60cm |
"Uskon, että voin olla vielä kerran laukkahevonen."
Olin vailla toisenlaista hevosta. Halusin rämäpäisen ruunan, jolla olisi kiva köpötellä maastossa. Aluksi oli poni etsinnässä, mutta sitten törmäsin netissä ilmoitukseen, että Jenkeissä olevalla laukkatallilla oli laukkaratsuja myynnissä, jotka lähtisivät myös muuhunkin käyttöön. Minua alkoi kutkuttaa ajatus omasta laukkahevosesta. Se oli matka Jenkkeihin, ja laukkahevosia katsomaan. Jotenkin löysin itselleni hevosen, Wrangler Feigin, jonka kanssa palasin takaisin Jenkeistä. Tuntuihan se hieman raastavalta tehdä laukkahevosesta pelkkä maastopelle, mutta Veikka ei ollut kummoisesti juossut, joten se ei niinkään haitannut kasvattajaakaan.
Veikka on vekkulimainen ruuna, joka herättää huomiota ihmisissä möreällä äänellään. Onhan ruuna lutumainen, jota on kiva rapsutella, mutta Veikka ei paljoa pidä vieraista ennen kuin on tutustunut näihin. Veikan pahe on myös karkumatkat - sähkölangoista ei kannata unohtaa sähköä, tai ruuna voi olla missä lie.
Hoidettavana Veikka seisoo kiltisti paikallaan ja sen uskaltaa jättää kaksin nuoremmankin puoleisen hoitajan kanssa. Kun Veikka oppii hoitajan rutiinit, se voi keksiä päästään kaikenlaista järjetöntä, mutta ei ilkeää. Yksi tapa on tökkiä hoitajaa selkään, olla nostamatta kavio ylös, kun se pitäisi putsata ja veden roiskuttelu hoitajan päälle, jos se on mahdollista.
Ratsuksi Veikka on vauhdikas ja se voi yrittää ryntäillä ihan vain omaksi huvikseen - onhan ruunassa laukkahevosen verta. Pienen koettelun jälkeen Veikasta saa taipuvan ja tottelevaisen ratsun, joka hyppii mielellään esteitä, vaikka ei se kovin korkealle ponnista. Maastossa Veikka on parhaimmillaan - ruuna kuuntelee ratsastajaa, se ei pelkää mitään oletonta ja laukkasuorat ovat tämän ruunan kanssa herkkua.
Veikka on vekkulimainen ruuna, joka herättää huomiota ihmisissä möreällä äänellään. Onhan ruuna lutumainen, jota on kiva rapsutella, mutta Veikka ei paljoa pidä vieraista ennen kuin on tutustunut näihin. Veikan pahe on myös karkumatkat - sähkölangoista ei kannata unohtaa sähköä, tai ruuna voi olla missä lie.
Hoidettavana Veikka seisoo kiltisti paikallaan ja sen uskaltaa jättää kaksin nuoremmankin puoleisen hoitajan kanssa. Kun Veikka oppii hoitajan rutiinit, se voi keksiä päästään kaikenlaista järjetöntä, mutta ei ilkeää. Yksi tapa on tökkiä hoitajaa selkään, olla nostamatta kavio ylös, kun se pitäisi putsata ja veden roiskuttelu hoitajan päälle, jos se on mahdollista.
Ratsuksi Veikka on vauhdikas ja se voi yrittää ryntäillä ihan vain omaksi huvikseen - onhan ruunassa laukkahevosen verta. Pienen koettelun jälkeen Veikasta saa taipuvan ja tottelevaisen ratsun, joka hyppii mielellään esteitä, vaikka ei se kovin korkealle ponnista. Maastossa Veikka on parhaimmillaan - ruuna kuuntelee ratsastajaa, se ei pelkää mitään oletonta ja laukkasuorat ovat tämän ruunan kanssa herkkua.
i Blackhawk Feig englantilainen täysiverinen, tummanruunikko e Lady K Feig englantilainen täysiverinen, ruunikko |
Kilpailukalenteri
29.01.2014, ERJ - Tuuliharja - 70cm, 1/54
05.09.2013, ERJ - Marike - 70cm, 1/18
19.07.2013, ERJ - Kasu Ponies - 70cm, 5/30
19.11.2913, KRJ - Örpsilä - helppo B, 2/50
18.11.2013, KRJ - Örpsilä - helppo C, 6/50
15.11.2013, KRJ - Örpsilä - helppo B, 4/50
10.11.2013, KRJ - Cresendo - helppo C, 1/50
08.11.2013, KRJ - Cresendo - helppo C, 4/50
04.10.2013, KRJ - Diega Ponies - helppo C, 6/40
01.10.2013, KRJ - Diega Ponies - helppo C, 5/40
Villit kilpailut
18.06.2013, matkaratsastus - Mellon - 15km ihanneaika, 10p hyväksytty
Laukkakilpailut
12/2012 - Cullamore's Thoroughred - maiden, 13f - 4th, 1700€
09/2012 - Sasnak Racing - maiden, 12f - 4th, 1 600€
05.09.2013, ERJ - Marike - 70cm, 1/18
19.07.2013, ERJ - Kasu Ponies - 70cm, 5/30
19.11.2913, KRJ - Örpsilä - helppo B, 2/50
18.11.2013, KRJ - Örpsilä - helppo C, 6/50
15.11.2013, KRJ - Örpsilä - helppo B, 4/50
10.11.2013, KRJ - Cresendo - helppo C, 1/50
08.11.2013, KRJ - Cresendo - helppo C, 4/50
04.10.2013, KRJ - Diega Ponies - helppo C, 6/40
01.10.2013, KRJ - Diega Ponies - helppo C, 5/40
Villit kilpailut
18.06.2013, matkaratsastus - Mellon - 15km ihanneaika, 10p hyväksytty
Laukkakilpailut
12/2012 - Cullamore's Thoroughred - maiden, 13f - 4th, 1700€
09/2012 - Sasnak Racing - maiden, 12f - 4th, 1 600€
Päiväkirja
17.06.2013 Sateinen päivä, kirjoittanut Resse
Kirosin, kun vettä alkoi satamaan. "Että pitikin alkaa nyt", sihisin, mutta se ei pilannut iloisuuttani. Kaiken huipuksi tummanruunikko ruunani oli aivan saven peitossa, mutta mikään ei voinut pilata sitä iloa, että olin päässyt tallille rakkaan Veikkani luo. Tuo tummanruunikko ruuna ruskeine ihanineen silmineen ei voinut olla lumoamatta minua. Ruuna tapitti minua tarhassa silmät pyörien aivan kuin se muka ei pitäisi sateesta. Tarha oli ihan hyväkuntoinen. Se oli kunnostettu Veikkaa varten, kun olin saanut tietää ruunan karkuriluonteesta matkalla. Tallia ei edes pystynyt kehumaan. Minua pelotti, että milloin se romahtaisi tai sieltä löytyisi hometta. Minä kuitenkin jollain tavalla pidin tallin vanhuudesta, koska siellä ei ollut uuden uutta teknologiaa.
Veikan lisäksi tallissa asui vanha suomenhevonen, joka oli kyllästynyt elämäänsä, tallin omistajan tyttären puoliverinen, joka oli vähän kuin unohdettu, pari vuohta, jotka olivat maailman inhottavimpia otuksia, sekä kasa lehmiä, joiden elämän työ oli ammuminen. "Älä huoli, Veikka. Kohta me päästään uudelle tallille, jossa on parempi kunto, vaikka voihan tänne tulla ikävä", naurahdin ruunalle, joka mulkoili lehmiä kuin ne olisivat sen verivihollisia. Talutin Veikan talliin ja vein karsinaansa. Yllätyksenä Veikka oli taas potkaissut yhden lankun pois paikaltaan. Tallin omistajan poika, Esko, oli varmaan paikalla, mennyt juoksuttamaan vanhaa Liinaa, kun tallin omistajan Erkin kunto ei enää kestänyt. Täytyi pyytää Eskoa korjaamaan reikä karsinan seinässä.
Hoidettuani Veikan laitoin sille suitset päähän ja talutin ulos. Iskin kypärän päähän ja nousin ruunan selkään. Veikka värisi jännityksestä, koska se tiesi pääsevänsä laukkaamaan. Ratsastin ränsistyneen tallin ohi ja lehmien laitumen ohi metsäpolulle, jossa pystyi laukkailemaan rauhassa, koska se oli autio. Lämmittelyn jälkeen hölläsin hieman ohjia ja annoin Veikan nostaa laukan. Ruuna nosti innoissaan päänsä ylös ja sen sieraimet olivat levällään - se ei voinut olla nauttimatta. Tuuli vinkui korvissa ja se nosti tunnelmaa. Kuvittelin meidät laukkaradalle; Minä ratsastin Wrangler Feigillä, huonosti laukanneella orilla, viimeisten joukossa. Matkaa oli vielä pari suoraa. Kehotin oria nostamaan vauhtia yhä lisää ja Wrangler Feigin vauhti ei noussut, mutta pitkällä ponnistelulla ori löysi itsestään uusia vaihteita. Kehotin sitä laukkaamaan kovempa ja se teki sen - löysi itsestään uusia vaihteita. Ohitimme muita hevosia yhden kerrallaan. Meklari huusi mikkiin. Yleisö oli noussut jännittyneenä seisomaan ja hurrasivat meille. Matkaa oli enää yksi suora ja olimme nousseet viiden parhaan joukkoon. Edellä menevä kaksi hevosta tuntuivat erkanevan joukosta vain yhä kovempaa. Yllytin Wrangler Feigiä kovempaan vauhtiin, ja se teki sen. Seurasimme kahta edellä menevää hevosta ja lähestyimme heitä askel askeleelta. Se tunne oli jotain niin mahtavaa. Saimme ne kaksi hevosta kiinni, mutta ehdimme jo maaliviivalle. Ilo loppui lyhyeen. Meklari kailotti mikkiin, että Wrangler Feig oli tehnyt valtavan yllätyksen ja pyrkinyt viimeisten joukosta mahtavasti kolmanneksi.
Veikka valui hiestä. Olin tainnut yllyttää sitä liikaa, mutta olimme molemmat onnellisia. Vaikka Veikka ei ollut enää laukkaradoilla juokseva uljas ori Wrangler Feig, vaan maastoiluun tuomittu ruuna Veikka, se näytti onnelliselta. Ehkä sekin oli haaveillut olleensa laukkahevonen. Tallille päästyäni törmäsin Eskoon. "Et muuten viitsisi korjata Veikan karsinan reikää. Se oli potkaissut sen taas auki", pyysin Eskolta. "Korjattu on jo", Esko naurahti, heiluttaen vasaraa kädessään. Naurahdin ja kiitin miestä. Pesin Veikan ulkona olevalla letkulla ja vein tarhaan. Se ei tarvitsisi lointa, koska aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Huomasin vasta nyt, että sade oli loppunut. Veikka näytti nöyryytetyltä, kun se söi heinää Starin kanssa ja vuohet hyppelivät paikalle.
Kirosin, kun vettä alkoi satamaan. "Että pitikin alkaa nyt", sihisin, mutta se ei pilannut iloisuuttani. Kaiken huipuksi tummanruunikko ruunani oli aivan saven peitossa, mutta mikään ei voinut pilata sitä iloa, että olin päässyt tallille rakkaan Veikkani luo. Tuo tummanruunikko ruuna ruskeine ihanineen silmineen ei voinut olla lumoamatta minua. Ruuna tapitti minua tarhassa silmät pyörien aivan kuin se muka ei pitäisi sateesta. Tarha oli ihan hyväkuntoinen. Se oli kunnostettu Veikkaa varten, kun olin saanut tietää ruunan karkuriluonteesta matkalla. Tallia ei edes pystynyt kehumaan. Minua pelotti, että milloin se romahtaisi tai sieltä löytyisi hometta. Minä kuitenkin jollain tavalla pidin tallin vanhuudesta, koska siellä ei ollut uuden uutta teknologiaa.
Veikan lisäksi tallissa asui vanha suomenhevonen, joka oli kyllästynyt elämäänsä, tallin omistajan tyttären puoliverinen, joka oli vähän kuin unohdettu, pari vuohta, jotka olivat maailman inhottavimpia otuksia, sekä kasa lehmiä, joiden elämän työ oli ammuminen. "Älä huoli, Veikka. Kohta me päästään uudelle tallille, jossa on parempi kunto, vaikka voihan tänne tulla ikävä", naurahdin ruunalle, joka mulkoili lehmiä kuin ne olisivat sen verivihollisia. Talutin Veikan talliin ja vein karsinaansa. Yllätyksenä Veikka oli taas potkaissut yhden lankun pois paikaltaan. Tallin omistajan poika, Esko, oli varmaan paikalla, mennyt juoksuttamaan vanhaa Liinaa, kun tallin omistajan Erkin kunto ei enää kestänyt. Täytyi pyytää Eskoa korjaamaan reikä karsinan seinässä.
Hoidettuani Veikan laitoin sille suitset päähän ja talutin ulos. Iskin kypärän päähän ja nousin ruunan selkään. Veikka värisi jännityksestä, koska se tiesi pääsevänsä laukkaamaan. Ratsastin ränsistyneen tallin ohi ja lehmien laitumen ohi metsäpolulle, jossa pystyi laukkailemaan rauhassa, koska se oli autio. Lämmittelyn jälkeen hölläsin hieman ohjia ja annoin Veikan nostaa laukan. Ruuna nosti innoissaan päänsä ylös ja sen sieraimet olivat levällään - se ei voinut olla nauttimatta. Tuuli vinkui korvissa ja se nosti tunnelmaa. Kuvittelin meidät laukkaradalle; Minä ratsastin Wrangler Feigillä, huonosti laukanneella orilla, viimeisten joukossa. Matkaa oli vielä pari suoraa. Kehotin oria nostamaan vauhtia yhä lisää ja Wrangler Feigin vauhti ei noussut, mutta pitkällä ponnistelulla ori löysi itsestään uusia vaihteita. Kehotin sitä laukkaamaan kovempa ja se teki sen - löysi itsestään uusia vaihteita. Ohitimme muita hevosia yhden kerrallaan. Meklari huusi mikkiin. Yleisö oli noussut jännittyneenä seisomaan ja hurrasivat meille. Matkaa oli enää yksi suora ja olimme nousseet viiden parhaan joukkoon. Edellä menevä kaksi hevosta tuntuivat erkanevan joukosta vain yhä kovempaa. Yllytin Wrangler Feigiä kovempaan vauhtiin, ja se teki sen. Seurasimme kahta edellä menevää hevosta ja lähestyimme heitä askel askeleelta. Se tunne oli jotain niin mahtavaa. Saimme ne kaksi hevosta kiinni, mutta ehdimme jo maaliviivalle. Ilo loppui lyhyeen. Meklari kailotti mikkiin, että Wrangler Feig oli tehnyt valtavan yllätyksen ja pyrkinyt viimeisten joukosta mahtavasti kolmanneksi.
Veikka valui hiestä. Olin tainnut yllyttää sitä liikaa, mutta olimme molemmat onnellisia. Vaikka Veikka ei ollut enää laukkaradoilla juokseva uljas ori Wrangler Feig, vaan maastoiluun tuomittu ruuna Veikka, se näytti onnelliselta. Ehkä sekin oli haaveillut olleensa laukkahevonen. Tallille päästyäni törmäsin Eskoon. "Et muuten viitsisi korjata Veikan karsinan reikää. Se oli potkaissut sen taas auki", pyysin Eskolta. "Korjattu on jo", Esko naurahti, heiluttaen vasaraa kädessään. Naurahdin ja kiitin miestä. Pesin Veikan ulkona olevalla letkulla ja vein tarhaan. Se ei tarvitsisi lointa, koska aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Huomasin vasta nyt, että sade oli loppunut. Veikka näytti nöyryytetyltä, kun se söi heinää Starin kanssa ja vuohet hyppelivät paikalle.